Etusivu

Wilma  |  Office365  |  Moodle

 

Opiskelijayhdistys EKIn opintoretki Lontooseen

To 15.12.2016 10:30

Ekamin Opiskelijayhdistys EKI tekee vuosittain opintoretken, jonka tavoitteena on tutustua johonkin toiseen opiskelijoiden muodostamaan yhdistykseen tai järjestöön. Oppimistavoitteiden lisäksi opintoretki on toiminut palkintomatkana EKI:n pitkäaikaisille ja aktiivisille jäsenille.

Koska retki rahoitetaan täysin EKI:n omasta budjetista, jäsenet ovat itse voineet päättää retkikohteen ja retken sisällön. Aiemmat opintoretket Viroon ja Ruotsiin olivat onnistuneet hyvin, joten tänä vuonna retkikohteeksi uskallettiin valita ISO ry, eli Iso-Britannian Suomalainen Opiskelijayhdistys ja yhdistyksen kotipaikka Lontoo. Otettiin yhteyttä ISO:on sosiaalisen median välityksellä ja pyysimme mahdollisuutta vierailukäynnille. ISO ry toivotti meidät tervetulleeksi.
Sit mentiin!

Saavuimme kohteeseen keskiviikkoiltana 7.12.2017. Päivä oli mennyt matkustaessa ja vähän myös jännittäessä - yksi matkaajista oli ensimmäistä kertaa lentokoneessa - joten illan agendana oli vain ruokailu, hotellimme löytäminen ja nukkuminen.

Seuraavana päivänä metrosuunnistimme heti aamusta tapaamaan ISO ry:n edustajia Silja Vornasta ja Ville Majamaata. Molemmat opiskelevat paikallisissa yliopistoissa: Silja opiskelee teologiaa King’s College Londonissa ja Ville opiskelee Venäjä-tutkimusta University College Londonissa. Silja ja Ville antoivat meille opastetun kierroksen jälkimmäisessä oppilaitoksessa. Tämä oli mukava yllätys, sillä Lontoon yliopistoihin ei tiukkojen turvatoimien vuoksi aina pääse vierailemaan.

 


University College London

Silja ja Ville kannustivat ehdottomasti kaikkia nuoria lähtemään rohkeasti opiskelemaan tai vaikka työssäoppimaan ulkomaille, sillä kokemus on aivan varmasti opettavainen ja hyödyllinen myös tulevaisuuden työelämässä. Silja kertoi poteneensa koti-ikävää pari ensimmäistä vuotta, mutta nyt hän on hakemassa myös jatko-opintoihin Lontoossa. Opiskelu sinänsä ei ole sen kummempaa kuin Suomessa, mutta toki kieltä on opeteltava ja esimerkiksi opintojen suorittamisessa ei anneta joustoa samalla tavalla kuin ehkä suomalaisissa yliopistoissa. Brittiläiseen yliopistoon voi olla myös helpompi hakea kuin suomalaiseen yliopistoon, sillä pääsykokeita ei ole.

Yliopistokierroksen jälkeen Ville ja Silja kävelyttivät meitä hiukan kaupungilla ja piipahdimme myös British Museumissa.


Pakollinen turistikuva: Mico, Joni, Atte, Kaisa, Silja ja Ville

Pienen reippailun jälkeen oli mukava mennä vielä syömään yhdessä. Samalla juteltiin ISO ry:n toiminnasta. Siljan ja Villen mukaan iso osa toiminnasta on erilaisten tapahtumien järjestämistä paikallisille suomalaisille opiskelijoille. Toisten suomalaisten tapaaminen auttaa verkostoitumaan ja lievittää mahdollista koti-ikävää, sillä muutoin suomalaisten kanssa tulee oltua vain harvoin tekemisissä. Yhdistys saa myös paljon yhteydenottoja sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat hakemassa opiskelemaan Iso-Britanniaan ja tarvitsevat esimerkiksi hakemiseen tai muuttamiseen liittyviä vinkkejä. Yhdistyksellä on ollut myös orastavaa edunvalvontatoimintaa, kuten kannanottojen laatimista, mutta vasta hyvin vähän.

 


Fish & Chips - of course

Tapaamisen päätteeksi vaihdoimme Siljan ja Villen kanssa yhteystietoja ja lupasimme tarjota opastetun kierroksen vastaavasti Ekamilla - mikäli Silja ja Ville ikinä palaavat Suomeen.
Loppupäivän ohjelmassa meillä oli shoppailu Oxford Streetillä. Shoppailusessioon sisältyi muutama vaateliike, muutama urheiluliike ja todistettavasti ainakin yksi ”äiti lähetä rahaa” -viesti.


Oxford Street

Varsinaiset nähtävyydet jätettiin suosiolla viimeiselle päivälle. Perjantaiaamuna paineltiinkin etsimään Big Beniä ja kauaahan sitä ei lopulta tarvinnut etsiä - 96 metristä kellotornia voi olla vaikea olla huomaamatta.
 


Iso Ben

Samalla alueella sijaitsee myös Buckinghamin palatsi, joten kävimme ihmettelemässä sitäkin. Siellä sattui juuri olemaan muutama sotilasmarssinäytös, joten turistejakin oli pilvin pimein.

Sitten matka alkoikin jo lähestyä loppuaan. Haimme tavarat hotellilta, söimme viimeisen aterian (ei enää vähään aikaan chipsejä, kiitos) ja lähdimme hämärtyvässä iltapäivässä Heathrow’n lentokentälle. Helsinki-Vantaan kamaralle päästyämme totesimme, että vaikka matkustaminen on kivaa ja reissu onnistui hienosti, oli kuitenkin aika ihanaa palata kotiin: kylmään ja autioon Suomen yöhön.

Eeva Tilli
opiskelijatoiminnan ohjaaja