Jatkuvan oppimisen ilta ja koulutusmessut tiistaina 8.11. Kotekolla Kotkassa

Pe 21.10.2022 09:30

Miten olisi vaikkapa esimiestaitojen syventäminen, uusi ammatti kiinteistöpalvelualalta tai hoiva-avustajaksi kouluttautuminen? Entä yrittäjyys? Meillä pääset kiinni moneen uuteen taitoon Ekamin oman tai laajennetun oppisopimustarjonnan kautta. Esittelemme Ekamin työikäisille suunnattua koulutustarjontaa Jatkuvan oppimisen illassa.  Illan aikana tutustut hoivarobottiin, simulaattoreihin, hiusalan opiskelijoiden kampaamopalveluihin, kansainvälistymismahdollisuuksiin, jatko-opintoväyliin ja moneen muuhun ajankohtaiseen koulutusteemaan.

Voit osallistua arvontaan, juoda kahvit ravitsemisalan opiskelijoiden ylläpitämässä kahviossamme ja ostaa kaupastamme maistiaisia mukaan kotiin vietäväksi. Mukana on myös Rannikkopajojen aikuisille suunnattu tarjonta ja myynnissä Pajapuodin kauniita tuotteita. Tapahtumassa tapaat myös yhteistyökumppaneitamme, mm. TE-toimisto, Cursor ja Kotkan aikuislukio. 

 

Peruskoululaisille järjestetään päivällä 8.11. klo 9-15 koulutusmessut Kotekolla.

Kaikki alueen 9-luokkalaiset on kutsuttu Kotekolle tutustumaan jatko-opintomahdollisuuksiin. Mukana ovat alueen lukiot, Xamk ja tietenkin Ekamin koulutusalat.  Päivän messujen pääjärjestäjä on Cursor ja Nuori Yrittäjyys ry. 

 

 

 

Lisätietoja:

Hilkka Huisko, p. 040 7555056
Simo Paananen, p. 040 5810795

Jaa