Oppivelvollisuuden laajeneminen

Ti 07.09.2021 13:00

Yleistä oppivelvollisuuden laajenemisesta

Oppivelvollisuus laajenee ja toisen asteen opinnoista tulee maksuttomia laajennetun oppivelvollisuuden piiriin kuuluville nuorille. Oppivelvollisuuslaki tuli voimaan 1.8.2021, mutta hakeutumisvelvoitetta koskevat säännökset tulivat voimaan jo 1.1.2021.

Oppivelvollisuusikä korotetaan 18 ikävuoteen. Lisäksi vahvistetaan ohjausta ja oppilashuollon palveluita sekä peruskoulun mahdollisuuksia tarjota jokaiselle riittävät valmiudet suoriutua toisen asteen koulutuksesta. Oppivelvollisuusiän nostaminen ja oppivelvollisuuden laajentaminen toiselle asteelle edellyttää sen varmistamista, että kaikilla perusopetuksen päättävillä on toisen asteen opinnoissa tarvittavat tiedot, taidot ja osaaminen.

Oppivelvollisuuden laajeneminen Ekamissa

Ensimmäiset oppivelvolliset opiskelijat aloittivat opintonsa Ekamissa elokuussa 2021. Peruskoulusta keväällä 2021 valmistuvat pääsääntöisesti vuonna 2005 syntyneet kuuluvat laajennetun oppivelvollisuuden piiriin. Oppivelvollisuuden laajentumisen tavoitteena on nostaa koulutus- ja osaamistasoa, kaventaa oppilaiden välisiä oppimiseroja sekä lisätä koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Tavoitteena on taata jokaiselle nuorelle toisen asteen tutkinto, ja siten paremmat edellytykset jatko-opintoihin siirtymiseen, työllistymiseen ja jatkuvaan oppimiseen.

Ekamissa oppivelvollisuus suoritetaan ensisijaisesti ammatillisessa koulutuksessa (perustutkinnot ja ammattitutkinnot). Oppivelvollisuuden voi suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena. Oppivelvollisuuden suorittamiseen soveltuvat myös laissa määritellyt nivelvaiheen koulutukset. Ekamissa oppivelvollisille suunnattu nivelvaiheen koulutus on VALMA-koulutus. 1.8.2022 käynnistyy uusi nivelvaiheen koulutus, tutkintokoulutukseen valmentava koulutus TUVA, joka yhdistää aiemmat nivelvaiheen koulutukset. Oppivelvollisuus päättyy, kun nuori täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon (Ekamissa ammatillinen tutkinto tai kaksoistutkinto).

Laajennetun oppivelvollisuuden myötä opinnoissa välttämättömät tarvikkeet ovat opiskelijalle maksuttomia. Elokuussa 2021 opintonsa Ekamissa aloittavat oppivelvolliset opiskelijat saavat maksutta opiskeluajalleen käyttöönsä opinnoissa tarvittavat oppimateriaalit, tietokoneen sekä välttämättömät opiskeluun tarvittavat työasut ja -välineet sekä välttämättömät alakohtaiset pätevyydet ja lupakortit. Erityisvälineet, kuten musiikkialan soittimet, opiskelijat hankkivat jatkossakin itse. Maksuttomuus kestää sen ikävuoden loppuun, jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta, ellei hän sitä ennen ole suorittanut ammatillista tutkintoa tai kaksoistutkintoa. Opetus ja ruokailu ovat kaikille ammatillisissa perustutkinnoissa ja ammattitutkinnoissa opiskeleville oppivelvollisille maksuttomia.

TUVA - tutkintokoulutukseen valmentava uusi koulutuskokonaisuus

Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus TUVA on uusi koulutuskokonaisuus ja korvaa ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen VALMA:n, lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen LUVA:n ja perusopetuksen lisäopetuksen. Opiskelijaksi hakeudutaan perusopetuksen suorittamisen jälkeen. Oppivelvolliselle voidaan myös osoittaa opiskelupaikka TUVA:ssa. Oppivelvollisten lisäksi TUVA-koulutus on tarkoitettu myös aikuisille vailla tutkintoa oleville opiskelijoille kuten esimerkiksi maahanmuuttajille tai koulutusta tai alaa vaihtaville nuorille aikuisille samalla tavalla kuin nykyisetkin nivelvaiheen koulutukset.

Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus antaa opiskelijalle valmiuksia hakeutua ammatilliseen koulutukseen ja/tai lukiokoulutukseen, ohjaa jatko-opinto- ja työelämäsuunnitelman laadintaan sekä vahvistaa opiskelijan edellytyksiä suorittaa ammatillinen tutkinto tai lukiokoulutuksen oppimäärä ja sen päätteeksi suoritettava ylioppilastutkinto. TUVA-koulutuksen aikana opiskelijan on mahdollista suorittaa lukio-opintoja ja ammatillisten perustutkintojen opintoja, korottaa perusopetuksen päättötodistuksen arvosanoja ja vahvistaa suomen tai ruotsin kielen taitoaan. Jos opiskelija saavuttaa kesken opintojen riittävät valmiudet, tuetaan häntä hakeutumaan ja siirtymään tutkintotavoitteiseen koulutukseen kesken valmentavan koulutuksen.

VALMA-koulutukseen on jatkuva haku!
Tästä pääset VALMA-koulutuksen sivulle ja hakuun.
 

Ota yhteyttä:
Ulla Jaskari ja Tiina Pekkala

Yleistä tietoa aiheesta:
Opetus- ja kulttuuriministeriö - Oppivelvollisuuden laajentaminen

Opetushallitus - Perustietoa oppivelvollisuuden laajentamisesta

Oppivelvollisuuslaki

 

Jaa

***