Työelämästä oppia Taitaja-kilpailuihin

Ke 11.11.2020 12:45

Ekamin maarakennusalaa kolmatta vuotta opiskeleva Jani Koivula on hyvä esimerkki siitä, että ammattitaidon SM-kilpailuihin, eli Taitaja-kilpailuihin, voi lähteä hyvin matalalla kynnyksellä. Aina ei vaadita roihuavaa kilpailuviettiä, vaan enemmänkin uteliasta mieltä.

Koivula osallistui ensimmäisen kerran Taitaja-kisoihin viime vuonna ja päätti lähteä mukaan myös seuraaviin kisoihin. Kysyttäessä, miksi Koivula päätti lähteä kilpailuihin, hän ei osaa nimetä mitään yksittäistä syytä.

- Ehkä minua kiinnosti nähdä, mihin omat rahkeet riittävät, Koivula pohtii.

Ja nehän riittivät. Koivula sijoittui viime vuonna Taitaja-semifinaaleissa kolmanneksi ja sai paikan finaaliin. Valitettavasti finaali jouduttiin perumaan koronapandemian vuoksi. Seuraavissa kisoissa Koivula tähtää vähintään yhtä hyvään suoritukseen.

- Jos kerran kisoihin mennään, niin tietysti lähden tavoittelemaan parasta sijoitusta, Koivula toteaa.

Maarakennuskoneita työmaalla

Oppisopimuksella suoraan työelämään

Koivula suorittaa opintojaan oppisopimuksella maarakennusalan yrityksessä. Koivula tempaistiin koulun penkiltä työelämään jo ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen - kuten moni luokkatoverikin.

- Suuri osa meidän ryhmästä on ollut työelämässä jo jokin aikaa, Koivula kertoo.

Valmistautuminen Taitaja-kisoihinkin tapahtuu tekemällä alan oikeita työtehtäviä.

- Viime vuoden semifinaaleissa oli samanlaisia tehtäviä, joita olin tehnyt töissäkin. Pari viikkoa ennen semifinaaleita harjoiteltiin simulaattoreilla, Koivula kertoo.

Ekamin maarakennusalalta kohti insinööriopintoja

Koivula on ollut tyytyväinen koulutusalavalintaansa. Peruskoulun jälkeen hän pohti, hakeako opiskelemaan lukioon vai maarakennusalaa Ekamille. Maarakennusala voitti käytännönläheisen opiskelumuodon vuoksi.

- Maarakennusala sopii rauhalliselle ihmiselle, joka tietää vähän tekniikastakin, koska joskus huoltoja voi joutua tekemään itse, Koivula tuumii.

Koivulalla on myös terveisiä sellaisille opiskelijoille, jotka vielä pohtivat, lähteäkö mukaan kilpailuihin vai ei.

- Aina kannattaa lähteä kokeilemaan, Koivula toteaa ykskantaan.

Koivulan omat opinnot ovat jo loppusuoralla ja ensi kevään Taitaja-finaali olisi opinnoille tietysti mukava huipennus. Siihen Koivulan tulevaisuudensuunnitelmat eivät kuitenkaan jää.

- Minulla on tarkoituksena hakea jatko-opintoihin Xamkiin logistiikkainsinööriksi. Olen käynyt siihen muutaman kurssinkin jo ennakkoon, Koivula paljastaa.

Lue täältä lisätietoja Ekamin maarakennusalasta ja Taitaja-kilpailuista

Jaa