Siirry sisältöön
Haku

Uutiset

21.2.2024

Tiedote harjoitustyökiukaan hankkineille

Ekamissa kone- ja tuotantotekniikan opiskelijat ovat tehneet osana opintoja kiukaita harjoitus- ja näyttötöinä 1980-luvulta alkaen. Ekamista on ollut mahdollista hankkia eri alojen opiskelijoiden valmistamia harjoitustöitä.

Harjoitustyökiukaat ovat tehty yksityiskohtaisten teknisten piirustusten mukaisesti, jotka ovat perustuneet markkinoilla olleisiin yleisimpien kiuasmallien teknisiin ominaisuuksiin.

Harjoitustyö on ollut opetuksen kannalta erittäin merkittävä, koska työ on sisältänyt levyseppähitsaajan osaamisalan kaikki keskeisimmät työvaiheet ja tekniikat. Harjoitustyön tekeminen sisältää mm.  piirroitus-, leikkaus-, särmäys- ja teräsrakennetöitä, erilaisia hitsaustekniikoita eri asennoissa, sekä ohutlevytöitä ja kokoonpanoa. Vuonna 2013, kun CE-merkintää koskevissa säädöksissä tapahtui muutoksia, koulutusalalla tulkittiin, että pienimuotoiset kone- ja tuotantotekniikan opiskelijoiden harjoitustyöt eivät vaadi CE-merkintää.

Olemme yhdessä Tukesin kanssa selvittämässä mahdollisia tarkennuksia kiukaan käyttöön ja siihen liittyviin turvallisuusohjeisiin.

Otamme tarvittaessa kiukaan hankkineisiin yhteyttä.

Lisätietoja antaa tiimipäällikkö Atte Kotilainen puh. 040 556 3252, atte.kotilainen@ekami.fi