Siirry sisältöön
Haku

Kehittäminen ja laatu

Laatu -ja kehittämistyötä asiakkaan parhaaksi

Kehittämistoiminta ja laatutyö on osa aktiivisen oppilaitoksen arkea. Meillä se tarkoittaa, että olemme aktiivinen ja luotettava kumppani alueellisissa, kansallisissa ja kansainvälisissä laatu- ja hankeverkostoissa. Kehitämme toimintaamme yhdessä oppijoiden, työelämän, sidosryhmien ja muiden kumppaneiden kanssa. Ulkoisen rahoituksen avulla tuemme Ekamin strategian päämäärien toteutumista ja kehittämisohjelmien toimeenpanoa sekä kehitämme alueyhteistyötä ja elinkeinoelämää.

Hanketoiminta

Olemme mukana useissa hankkeissa, joiden avulla kehitämme toimintaamme oppijoiden ja työelämän hyväksi. Hankkeet edistävät mm. oppijoiden osallisuutta ja hyvinvointia, pedagogiikkaa, opetusta ja ohjausta, oppimisympäristöjä, opetusteknologiaa ja kansainvälistä toimintaa.

> Tutustu hankkeisiimme.

Laatu

Laatutavoitteemme, niiden ylläpito ja parantaminen perustuvat Ekamin strategiaan ja integroituvat eri yksiköiden toimintaan. Yhdessä sovitut toimintatavat on kuvattu Ekamin sähköiseen toimintajärjestelmään, jonka avulla varmistetaan asiakkaidemme saaman palvelun laatu, prosessimainen toiminta ja toiminnan laadun jatkuva parantaminen.

> Lue lisää laatutyöstämme.

Kestävä tulevaisuus

Ekamin kestävyys- ja vastuullisuustyötä ohjaavat ISO 14 001 ympäristösertifioitu kolme vuotinen Kestävä Ekami -ohjelma ja kestävän tulevaisuuden ja vastuullisuuden periaatteet, jotka ovat laadittu valtakunnallisen ammatillisen koulutuksen kestävyystiekartan tavoitteiden ja toimenpiteiden pohjalta.

> Lue lisää Kestävä Ekami -ohjelmastamme.

Turvallisuus

Pyrimme jatkuvasti kehittämään turvallisuuskulttuuriamme. Työnantaja ja työntekijät yhdessä varmistavat turvalliset oppimisympäristöt sekä työntekokäytännöt opiskelijoillemme, asiakkaillemme ja henkilöstöllemme.

Ota meihin yhteyttä

Sari Häkkinen

Laatu- ja kehittämispäällikkö

+358 40 834 6659