Siirry sisältöön
Haku

Uutiset

8.10.2024

Ammatillisen koulutuksen vaikuttavuus on kasvussa

Ekamin järjestämän ammatillisen koulutuksen tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen on kehittynyt positiiviseen suuntaan. Uusimpien vaikuttavuustulosten (31.12.2023) mukaan ammatillisen tutkinnon suorittamisen jälkeen 77 prosenttia valmistuneista opiskelijoista on töissä ja/tai jatko-opinnoissa vuosi opintojen suorittamisen jälkeen. Työttömänä on noin 16 prosenttia vastaavana tarkasteluajankohtana.

Työllistyminen on ollut aiempina vuosina selvästi heikompaa alueen haasteellisen työllisyystilanteen ja rakennemuutosten sekä covid-19-pandemian johdosta. Nyt kehitys näyttää erittäin hyvältä. Tutkinnon suorittaneiden sijoittumista tarkastellaan vuosittain Tilastokeskuksen toimesta. Mittauksessa tarkastellaan yhden arkipäivän poikkileikkausta tarkasteluajankohtaa edellisenä vuonna tutkinnon suorittaneiden osalta.

Tutkinnon jälkeisessä sijoittumisessa on edelleen koulutusala- ja tutkintokohtaisia eroja. Parhaimmat vaikuttavuustulokset (100 %) löytyvät lastinkäsittelyalan, liiketoiminnan, liikunnan ja valmennuksen ja mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkinnoista sekä tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnoista. Ammatillisista perustutkinnoista korkeimmat vaikuttavuustulokset ovat sosiaali- ja terveysalalla (96 %), merenkulkualalla (89 %), prosessiteollisuudessa (89 %), ravintola- ja cateringalalla (85 %), kone- ja tuotantotekniikassa (83 %), sähkö- ja automaatioalalla (82 % ja talotekniikassa (80 %).

Heikointa työllistyminen ja jatko-opintoihin sijoittuminen oli ammatillisista perustutkinnoista tieto- ja tietoliikennetekniikassa (39 %) sekä hius- ja kauneudenhoitoalalla (25 %) sekä johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnossa (25 %).

Tutkintojen jälkeisessä sijoittumisessa on alue- ja maakuntakohtaisia eroja. Koko Suomen tasolla ammattiopistojen tutkinnon jälkeisen sijoittumisen keskiarvo on noin 80 prosenttia. Korkeimpia vaikuttavuustuloksia löytyy Pohjanmaalta (85,7 %) ja Satakunnasta (82 %), kun taas matalimmat tulokset löytyvät Etelä-Karjalasta (71,2 %) ja Kymenlaaksosta (74,4 %).

Lisätietoja,

Sami Tikkanen
Kuntayhtymän johtaja, rehtori