Siirry sisältöön
Haku

Uutiset

20.3.2025

Ammatillinen koulutus kiinnosti kevään 2025 yhteishaussa

Kevään 2025 toisen asteen koulutuksen yhteishaku päättyi tiistaina 19.3.2025 klo 15. Yhteishaku on tarkoitettu perusopetuksen päättäville oppivelvollisille. Yhteishaussa haettiin kaikkiin perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin kuten ammatillisiin perustutkintoihin, lukiokoulutukseen, tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen (TUVA) sekä vaativan erityisen tuen perusteella järjestettäviin tutkintoihin ja valmentaviin koulutuksiin. 

Juuri päättyneessä perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaussa oli 82 200 hakijaa, josta ammatilliseen koulutukseen haki 38 400 hakijaa. Ammatilliseen koulutukseen ensisijaisesti hakeneiden määrä kasvoi 2 800 edelliseen vuoteen verrattuna. (OPH(siirryt toiseen palveluun)).

Etelä-Kymenlaaksossa kevään 2025 yhteishaussa oli 1 084 aloituspaikkaa, joihin oli ensisijaisia hakijoita yhteensä 1 029. Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa Ekamissa oli aloituspaikkoja yhteensä 495, josta 422 paikkaa oli kohdennettu ammatillisiin perustutkintoihin ja 73 paikkaa tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen (TUVA). 

Ekamiin haki ensisijaisena hakutoiveena yhteensä 516 hakijaa. Hakijoista 505 haki ensisijaisesti ammatillisiin perustutkintoihin ja 11 hakijaa tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen (TUVA). Ensisijaisten hakijoiden määrä kasvoi ammatillisissa perustutkinnoissa edelliseen vuoteen verrattuna. Ammatillisen koulutuksen suosio on täten erinomaisella tasolla.

Ekamin ammatillisista perustutkinnoista suosituimpia hakukohteita olivat sähkö- ja automaatioalan perustutkinto, Hamina (65 hakijaa), liiketoiminnan perustutkinto, Kotka (54 hakijaa), sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, Kotka (51 hakijaa), sekä merenkulkualan perustutkinto, Kotka (50 hakijaa). Aloituspaikkoihin nähden vähiten hakijoita oli seuraavissa tutkinnoissa: rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja Kotka (11 hakijaa), rakennusalan perustutkinto, maarakennus, Kotka (7 hakijaa) ja talotekniikan perustutkinto, kylmätekniikka Hamina (5).

Opiskelijavalinnan tulokset julkaistaan 12.6.2025. Koulutukseen valittujen tulee ottaa opiskelupaikka vastaan viimeistään 26.6.2025. Yhteishaussa vapaiksi jääneet paikat täytetään tarvittaessa jatkuvaa hakua hyödyntämällä. 

Lisätietoja:
Sami Tikkanen
Kuntayhtymän johtaja, rehtori