Harkintaan perustuva valinta
Yhteishaussa Ekami voi valita opiskelijoita pistejärjestyksestä poiketen käyttämällä harkintaan perustuvaa valintaa.
Koulutuksen järjestäjä tekee harkintaan perustuvan valinnan päätökset opiskelijaksi ottamisesta. Koulutuksen järjestäjä voi hakijaan liittyvän erityisen syyn perusteella ottaa enintään 30 % kuhunkin hakukohteeseen otettavista opiskelijoista.
Oppimisvaikeudet
- Hakijalla on todettu oppimisvaikeuksia, jotka ovat vaikuttaneet perusopetuksen opintomenestykseen, mutta niistä huolimatta hänellä on edellytykset suoriutua haettavan tutkinnon opinnoista.
- Hakemukseen täytyy liittää asiantuntijan, kuten lääkärin, erityisopettajan tai psykologin, lausunto. Lausunnossa on tärkeää kuvata hakijan oppimisvaikeudet ja niiden vaikutukset konkreettisesti opintojen suorittamiseen.
- Hakukeväänä peruskoulunsa päättävän tulee lisätä liitteisiin myös viimeisin opiskeluarviointi/välitodistus.
Sosiaaliset syyt
- Hakijalla on henkilökohtaisia elämäntilanteeseen tai terveyteen liittyviä syitä, jotka ovat heikentäneet koulumenestystä tai vaikeuttaneet sosiaalista vuorovaikutusta. Tällaisia syitä voivat olla esimerkiksi lastensuojelutoimet, koulukiusaaminen tai hakijan tai hänen perheenjäsentensä pitkäaikaiset sairaudet.
- Hakemukseen on liitettävä asiantuntijan, kuten psykologin, koulukuraattorin tai sosiaalitoimen, lausunto. Lausunnossa täytyy kuvata, miten kyseinen tilanne on vaikuttanut hakijan opintosuorituksiin.
- Hakukeväänä peruskoulunsa päättävän tulee lisätä liitteisiin myös viimeisin opiskeluarviointi/välitodistus.
Koulutodistusten vertailuvaikeudet
- Hakija, jonka koulutodistuksia ei voida vertailla suomalaisiin todistuksiin, hakee automaattisesti harkintaan perustuvan valinnan kautta. Tämä koskee hakijoita, jotka ovat suorittaneet perusopetuksen tai vastaavan oppimäärän ulkomailla, ja joiden todistus on puutteellinen tai vaikeasti vertailtavissa.
- Hakemukseen tulee liittää todistuksen käännös suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Opintojen alkaessa on toimitettava virallinen suomenkielinen käännös. Jos hakijan äidinkieli on muu kuin suomi, valinta edellyttää hyväksyttyä kielitestin tulosta, ellei hakijalla ole todistusta riittävästä suomen kielen taidosta.
Koulutodistusten puuttuminen
- Hakija, joka on keskeyttänyt oppivelvollisuuden suorittamisen eikä hänellä ole perusopetuksen päättötodistusta, hakee harkintaan perustuvan valinnan kautta. Hakijan täytyy toimittaa selvitys peruskoulun keskeytymisen syistä ja arvio omista opiskeluvalmiuksistaan. Vaihtoehtoisesti liitteeksi voi toimittaa asiantuntijan lausunnon.
- Jos ulkomaalaisen hakijan todistukset ovat kadonneet eikä niitä ole saatavilla, hakeminen tapahtuu harkintaan perustuvan valinnan kautta. Hakijan täytyy esittää selvitys todistusten puuttumisen syistä.
Lisäksi valinta edellyttää hyväksyttyä kielitestin tulosta, ellei hakijalla ole todistusta riittävästä suomen kielen taidosta.
Tutkinnon suorittamiseen riittämätön tutkintokielen taito
- Jos hakija hakee ulkomaisella todistuksella ja hänen äidinkielensä on muu kuin suomi, valinta edellyttää hyväksyttyä kielitestin tulosta, ellei hakijalla ole todistusta riittävästä suomen kielen taidosta.
Perusopetuksessa sekä äidinkieli että matematiikka yksilöllistetty
- Jos hakijalla on perusopetuksessa yksilöllistetty äidinkieli ja matematiikka, valinta tehdään harkintaan perustuen.
- Hakemukseen voi liittää selvityksen yksilöllistämisen perusteista. Hakemukseen tulee myös liittää asiantuntijan, kuten lääkärin, erityisopettajan tai psykologin lausunto. Hakutoivekohtaisesti arvioidaan, onko hakijalla edellytykset suoriutua tutkinnon tavoitteiden mukaisista opinnoista.
- Hakukeväänä peruskoulunsa päättävän tulee lisätä liitteisiin myös viimeisin opiskeluarviointi/välitodistus.
Harkintaan perustuva valinta tehdään toimitettujen liitteiden perusteella. Tarvittaessa hakija kutsutaan ohjauskeskusteluun. Ohjauskeskustelu järjestetään viikolla 17. Hakija saa kutsun yhteen päivään. Kutsu ohjauskeskusteluun tulee sähköpostitse.
Valintapäätöksiä tehtäessä otetaan huomioon hakijan koulutustarve sekä hänen mahdollisuutensa selviytyä haun kohteena olevista opinnoista oppilaitoksen tarjoamien tukitoimien avulla. Koulutuksen järjestäjällä ei ole velvoitetta puoltaa hakijoita harkintaan perustuvassa haussa.
Harkintaan perustuvan valinnan kautta hakevien tulee osallistua myös pääsy- ja soveltuvuuskokeisiin.
Valintojen tulokset tulevat hakijalle tiedoksi yhteishaun kautta. Ekamissa ei järjestetä valtakunnallista oppimisvalmiuksia mittaavaa koetta.
Ohjauskeskustelun järjestämispaikka voi olla Kotekon kampus, Malmingin kampus tai Haminan kampus.
Toimi näin:
- Täytä hakulomake osoitteessa www.opintopolku.fi ja tulosta se. Voit ilmoittaa hakevasi harkintaan perustuvassa valinnassa jokaisessa hakukohteessasi tai vain osassa niitä.
- Täytä Harkintaan perustuva valinta 2026 –lomake.
- Hanki tarvittavat liitteet, jotka tukevat hakemustasi. Näitä voivat olla esim. lääkärin tai muun asiantuntijan lausunnot.
- Toimita oppilaitokseemme molemmat lomakkeet ja tarvittavat liitteet hakuajan päättymiseen mennessä alla olevaan osoitteeseen. Älä nido liitteitä.
- Osallistu ohjauskeskusteluun tai soveltuvuuskokeeseen, jos saat kutsun.
Etelä- Kymenlaakson ammattiopisto
Harkintaan perustuva valinta
Hakija- ja koulutusneuvonta EkaOvi/Gärdström
Kymenlaaksonkatu 29
48100 KOTKA
Liitteet voidaan toimittaa myös sähköisesti. Lähetä sähköiset liitteet turvapostina(siirryt toiseen palveluun) sähköpostitse osoitteeseen eevastiina.gardstrom@ekami.fi